Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Lapsi puhaltaa saippuakuplaa.

Odotetut yöpymisleirit starttaavat

15.6.2020 12.35

Kesäkuun alussa rippikoulut ja lastenleirit on toteutettu päiväkouluina ja -leireinä. 

Yön yli kestävä leiritoiminta aloitetaan ohjeistusten mukaisesti vasta juhannuksen jälkeen.
- Halusimme varmistaa, että meillä on riittävästi aikaa valmistautua leirien toteuttamiseen turvallisesti poikkeusoloissa, kertoo Kokkolan seurakuntayhtymän palvelupäällikkö Mari Lehtiheimo, joka on vastannut leirihenkilökunnan turvallisuuskoulutuksesta.

Turvallisuuden varmistamiseksi kaikki leireillä mukana oleva henkilökunta on saanut koulutuksen. Leirinvetäjät, ohjaajat, kesätyöntekijät sekä leirikeskushenkilökunta ovat siis perillä koronapandemian aiheuttamista erityisohjeista ja valmiina kohtaamaan lapset ja nuoret turvallisesti. 
Ohjeet on koottu yhdessä paikallisten terveysvalvontaviranomaisten kanssa. 

- Ohjeistuksissa tärkeimpänä korostetaan sitä, että sairaana taikka oireisena ei saa osallistua leirille. Jos sairastuu leirillä, tulee sieltä poistua mahdollisimman pian kotiin sairastamaan.

Koulutuksessa painotettiin hyvää ja avointa tiedotusta kodin ja seurakunnan välillä. Jos leiriläinen tai perheenjäsen kuuluu riskiryhmään, hoitava lääkäri arvioi, voiko lapsi tai nuori osallistua leirille.

Poikkeusjärjestelyt näkyvät leirin arjessa. 

Ruoat annostellaan tai annospakataan kuten ravintoloissa. Paljon hyödynnetään myös valmiiksi saatavia annospakkauksia.

Leireillä työskentelevät henkilöt pysyttelevät leirillä koko leirin ajan. Leireillä ei myöskään käy vierailevia luennoitsijoita, ja vierailuillatkin jätetään kontaktien minimoimiseksi pitämättä.

Hyvä käsihygienia on tietysti myös leirielämän a ja o.

- Ennakkovalmistautumiset takaavat, että yöleirit voidaan toteuttaa mahdollisimman turvallisesti, Lehtiheimo lupaa.