Toivon pilkahduksia arkeen
Jokaisen elämään voi tulla tilanne, jossa ei tiedä mitä tekisi tai mistä voisi hakea apua.
Diakoniatyöntekijän kanssa voit keskustella sekä saada ohjausta ja neuvontaa. Tarvittaessa voidaan pohtia myös taloudellisen tuen tarvetta. Diakoniatyöntekijän palvelut on tarkoitettu Kaustisella ja Ullavassa kirjoilla oleville asukkaille. Palvelut ovat maksuttomia sekä luottamuksellisia.
Huomioithan, että diakoniatoimisto on avoinna vain ajanvarauksella. Kotikäyntejä tehdään mahdollisuuksien mukaan, pyydettäessä.
Diakoniatyöntekijän kanssa voi keskustella kaikista omaan elämäntilanteeseen liittyvistä asioista. Erityisen tärkeää olisi löytää sellaisia näköaloja, että elämän haasteissa olisi mahdollista selviytyä eteenpäin. Jokainen meistä tarvitsee elämäänsä merkityksellisyyttä ja kohdatuksi tulemista. Vaikeasta tilanteesta keskusteleminen voi auttaa huolten kanssa kamppailevaa löytämään elämäänsä voimavaroja ja valopilkkuja.
Yksinäisyyttä pyritään lievittämään myös ohjaamalla ihmisiä erilaisiin piireihin, kerhoihin, tapahtumiin ja tempauksiin sekä retkille ja leireille eli sosiaaliseen elämään toisten kanssa. Diakoniatyöntekijän lisäksi vapaaehtoisia tarvitaan avuksi monipuoliseen toimintaan. Sinäkin olet tervetullut mukaan iloiseen joukkoon!
Diakoniavastaanotot
Vastaanotot Kaustisen seurakuntakeskuksessa ja Ullavan seurakuntakodilla vain ajanvarauksella. Katso yhteystiedot sivun lopusta.
Ruoka-apu
Hävikkiruokajakelu (kauppojen ylijäämäruokaa)
Kaustisen seurakuntakeskuksessa, Siltatie 3, joka parittomien viikkojen maanantaisin klo 18
Valmiiksi pakatut kassit jaetaan pääovelta. Kassien sisältöön ei pysty vaikuttamaan.
Kauppojen hävikkiruokajakelun ja EU-elintarvikejakelun apuun ovat oikeutettuja työttömät, opiskelijat, pienituloiset eläkeläiset ja lapsiperheet, pitkäaikaissairaat ja ylivelkaantuneet.
Taloudelliset vaikeudet
Kun tulet selvittelemään taloudellista tilannettasi ensimmäisen kerran diakoniatyöntekijän kanssa, otathan mukaasi henkilöllisyystodistuksen sekä mahdollisen vuokrasopimuksen, joka osoittaa paikkakunnalla asumisen.
Taloudellisessa ahdingossa on mahdollista saada ohjausta, neuvontaa ja avustusta. Huomioithan, että taloudellinen avustaminen ei ole säännöllisesti annettavaa apua. Avustus on pääsääntöisesti ruokalahjakortti. Tilanteen mukaan myös muu harkinnanvarainen tuki akuutissa tilanteessa voi olla mahdollinen.
Diakoniatyöntekijä voi myös tehdä yhteistyötä esimerkiksi sosiaalitoimen, KELA:n ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Pienelläkin avulla voi olla suuri psyykkinen vaikutus ihmisen mielialaan ja hyvinvointiin. Pienikin apu oikealla hetkellä voi muuttaa tilannetta positiivisempaan suuntaan.