Nuorten käsiä ja jalkoja ympyrässä nurmikolla.

 

Isoset

Isoisuus on elämän mittainen lähimmäisenrakkauden mission possible.

Isonen on mukana seurakunnan toiminnassa nuorena vastuunkantajana, osallistuu tapahtumiin ja elää uskoaan todeksi. Seurakunta tarvitsee isosia myös töihin lasten- ja nuortenleireille, sekä rippileireille.

Isonen voi vaikkapa pitää iltahartauden, ohjata leikkejä ja kilpailuja, näytellä sketseissä tai draamoissa, pitää raamattuhetken, soittaa ja laulaa, ohjata kerhoa, askarrella, pystyttää telttaa, keittää kahvia, korjata mopoa, tiskata, toimia kuulevina korvina tai ohjata ryhmätehtäviä.

Kaikkeen isosen työhön saa ohjausta isoskoulutuksessa. Isoskoulutus ei maksa mitään ja siihen voivat tulla mukaan kaikki konfirmoidut nuoret. Isosen palkkio leirillä on isoskoulutuksen suorittaneille isosille 20e/pvä, muille 10e/pvä alkaen vuonna 2023.

Jos olet erityisesti kiinnostunut varhaisnuorten kerhon ohjaamisesta, laita viestiä nuorisotyönohjaajalle. Kerhonohjaajia tarvitaan koko ajan.

Mukaan isoskoulutukseen voivat tulla kaikki yläkoululaiset nuoret. Rippikoulun käyneet voivat koulutuksen jälkeen päästä rippikoulun tai kouluikäisten leireille isosiksi. Ne, jotka eivät ole vielä käyneet rippikoulua, voivat päästä kouluikäisten leireille isosiksi.