Avioliiton esteiden tutkinta eli kuulutukset

Ennen avioliiton solmimista on selvitettävä, ettei aiotulle liitolle ole oikeudellisia esteitä. Aiemmin puhuttiin kuulutusten ottamisesta, nykyään on kyse avioliiton esteiden tutkinnasta.

Esteiden tutkintaa täytyy pyytää viimeistään viikkoa ennen vihkipäivää. Jos toinen puolisoista on ulkomaalainen, esteiden selvittely voi kestää viikkoja, joten liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin. Aikaisintaan kuitenkin neljä kuukautta ennen vihkipäivää.

Avioon aikovat pyytävät yhdessä avioliiton esteiden tutkintaa joko sulhasen tai morsiamen väestörekisterin pitäjältä. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet voivat käydä toisen kotiseurakunnan kirkkoherranvirastossa. Avioliiton solmimisen esteitä ovat muun muassa alaikäisyys ja voimassa oleva avioliitto. Avioliitto ei ole sallittu läheisten sukulaisten kesken. Tarkempia tietoja avioliiton esteistä löytyy avioliittolaistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Kihlapari allekirjoittaa avioliiton esteiden tutkintaa koskevan lomakkeen kirkkoherranvirastossa. Avioliiton esteiden tutkintaa pyydettäessä täytyy kihlaparin pystyä todistamaan henkilöllisyytensä. Ota siis mukaan henkilöllisyystodistus.

Ennen kirkkoherranvirastoon saapumista lomakkeen voi ladata ja tulostaa täytettäväksi myös tästä. Täytetyn lomakkeen voi palauttaa kirkkoherranviraston postitse tai tuoda henkilökohtaisesti, jos kaksi todistajaa ovat olleet allekirjoitushetkellä paikalla ja todistavat avioliittoon aikovien henkilöllisyyden ja sen, että he itse allekirjoittivat lomakkeen.

Avioliiton esteiden tutkintaa voi pyytää sähköisesti asiointipalvelussa esteidentutkinta.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Tiedon julkistaminen jumalanpalveluksessa

Avioliittoon aikovien puolesta voidaan lukea esirukous seurakunnan jumalanpalveluksessa, jos pari niin haluaa. Asiasta sovitaan erikseen kirkkoherranviraston kanssa sähköpostitse tai kirjallisesti. Kuulutukset voidaan lukea kihlaparin toivomana sunnuntaipäivänä ennen vihkimistä. Ellei muusta ole sovittu, kuulutukset luetaan viikkoa ennen vihkimistä. Haluttu kuulutuspäivä ja -paikka on hyvä ilmoittaa kirkkoherranvirastoon hyvissä ajoin ennen sovittua päivää. Kuulutukset voidaan laittaa kirkossa lukemisen jälkeen seuraavan viikon Kokkola-lehteen ja seurakunnan omille nettisivuille avioliittoon aikovien pyynnöstä.

Vihkimisen jälkeen kirkossa ilmoittaminen onnistuu, jos pariskunta pyytää lukemaan esirukouspyynnön solmitun avioliiton puolesta seuraavassa jumalanpalveluksessa.

Paperin allekirjoittaminen.