Kuvakooste askarelevista ja palapeliä tekevistä lapsista sekä värikynistä.

 

Lapsille ja lapsiperheille

Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. Markus 10:14,16

Jokaisen lapsen elämä on arvokas ja Jumalan antama kallisarvoinen aarre, jota hoitamaan kaikkia kutsutaan. Haasteellinen tehtävämme on pitää lapsista hyvää huolta, kertoa heille rakastavasta Taivaan Isästä ja auttaa heitä tuntemaan hänen läsnäolonsa elämässään.

Seurakunnan toiminta lapsille ja lapsiperheille tarjoaa mahdollisuuden päästä mukaan iloiseen, rakkauden täyteiseen ja pedagogiseen toimintaan. Toiminnan lähtökohtana on kristillinen arvopohja ja kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa.

Toimintaa järjestetään vauvoille, taaperoille, kouluikäisille ja heidän vanhemmilleen. Aloittaessaan rippikoulun lapset siirtyvät nuorten toiminnan piiriin.

Kerhot, pyhäkoulut ja leirit kutsuvat sinua mukaan ihmettelemään elämää yhdessä muiden kanssa.

Seurakunta sosiaalisessa mediassa

Toimintaa toteutetaan myös sosiaalisessa mediassa. Liity joukkoon Facebookissa!
Kaustisen ja Ullavan seurakunta

Pyhäseikkailu jumalanpalveluksessa

Pyhäseikkailu on lasten oma hengellinen ohjelma jumalanpalveluksen saarnan aikana. Pyhäseikkailuja on koululukuvuoden aikana muutaman kerran Kaustisen ja Ullavan kirkoissa. Pyhäseikkailuihin ovat tervetulleita leikki- ja kouluikäiset lapset.

Pyhäseikkailu voi olla tarinoita, askartelua tai toimintaa. Lapsi voi tulla ilmoittautumatta vanhemman, isovanhemman tai vaikka kummin kanssa kirkkoon ja seikkailun alkaessa ohjaajat kutsuvat lapset omaan tilaan toimimaan. Kaustisen kirkossa Pyhäseikkailu tapahtuu Morsiushuoneessa, Ullavan kirkossa eteisessä tai kirkkopihalla.

Pyhäseikkailut adventtiaikana 2020

pe 20.11. Tuhlaajapoikamessu
klo 18 Kaustisen kirkossa

su 29.11. Koko perheen adventtimessu
klo 10 Kaustisen kirkossa ja klo 13 Ullavan kirkossa

su 13.12. Kolmannes adventin messu
klo 13 Ullavan kirkossa

su 20.12. Lasten joulukirkko
klo 10 Ullavan kirkossa

Neljä lasta istumassa lattialla.