Katsotko

Tulevan sunnuntain evankeliumissa Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa työnantajaan, joka halusi maksaa saman summan jokaiselle työntekijälle – huolimatta siitä, kuinka monta tuntia he olivat työtä tehneet. Kyseessä ei todellakaan ollut hyvä bisnestaju, vaan työsuhde-etu: ansaitsematon armo.

Vertauksen työntekijöistä pisimpään työtä tehnyt piti menettelyä epäoikeudenmukaisena. Toinen sai saman vähemmällä vaivalla, siis hyötyi toisia enemmän! Kuinka valitettavan helposti löydämme tästä itsemme. Synti meissä haluaa omaa etua ja kunniaa. Jumala sen sijaan tahtoo armollisuutta.

”Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” kysyy Jeesuksen vertauksen työnantaja. Katsoessamme ja verratessamme omaa elämäämme muiden elämään, tulisi tämän kysymyksen olla mielessämme. Katsommeko karsaasti sitä, kun Jumala osoittaa hyvyyttä myös muille, ei vain minulle tai meille?

Sillä ei ole väliä, kauanko ihminen on saanut elää uskossa Kristukseen Vapahtajaan. Tärkeintä on mukana oleminen ja mukaan tuleminen.
Palkka on kaikille sama, ja siitä ei voi mutista.

Minna LempiäläMinna Lempiälä.
nuorisotyönohjaaja
Kaustisen ja Ullavan seurakunta
minna.lempiala@evl.fi

Matteus 20:1–16

Jeesus sanoi:
    ”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
    Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
    Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”