Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Kaustislaisilla on avara ja auttava sydän

Anu Pollarin käyntiin polkaisema yhteistyö seurakunnan kanssa auttaa monia perheitä.

Kasa joululahjoja.

Anu Pollari ja Minna Ventilä lahjapakettien äärellä.Kaustislaisen Anu Pollarin auttamishalun herätti vuosi sitten marraskuussa paikallisessa puskaradioryhmässä julkaistu kirjoitus, jossa henkilö toi esille huolensa paikkakunnan vähävaraisten suuresta määrästä. 
- Kirjoittaja oli pannut merkille, että seurakunnan ruokajakelussa käyneistä moni oli jäänyt ilman ruokakassia. Kirjoitus herätti tuoreeltaan paljon keskustelua ja päätin perustaa Tehään hyvää Kaustisella -Facebook-ryhmän.
Pollari otti heti ryhmän perustamisen jälkeen yhteyttä Kaustisen ja Ullavan seurakunnan silloiseen diakoniatyöntekijään ja ehdotti yhteistyötä joululahjakeräyksen tiimoilta.
- Halusin taata avuntarvitsijoiden sekä avunantajien yksityisyyden mahdollisimman hyvin, ja ehdotinkin, että lahjoitukset voisi noutaa seurakunnasta. Asialle näytettiin heti vihreää valoa ja yhteistyö alkoi, Pollari muistelee.

Tänä syksynä yhteistyö on jatkunut seurakunnan diakoniatyöntekijän Minna Ventilän kanssa.
- Minua miellyttävät tällaiset poikkitaiteelliset jutut, yhteistyö seurakunnan ja eri toimijoiden välillä. On hyvä, että seurakunta toimii kansan keskellä ja luo yhteyksiä, eikä niin, että seurakunta on jossain toisaalla, ja ihmiset toisaalla, Ventilä sanoo.
Hän kokee ihmisten arjessa mukana elämisen luonnollisena osana seurakunnallista toimintaa. 
- Tämäkin hyväntekeväisyystoiminta tekee seurakuntaa tutuksi.
Minna Ventilää ilahduttaa erityisesti, miten nuoret, nuoret aikuiset sekä nuoret perheet ovat lähteneet avustamaan joulukeräyksessä.

Käytännössä Tehään hyvää Kaustisella -FB-ryhmä toimii niin, että lahjoittajat ilmoittavat lahjoituksensa suoraan ryhmän seinälle tai yksityisviestillä Pollarille. Tällöin Pollari laittaa tarjolla olevan lahjoituksen nimettömänä ryhmään.
- Avuntarvitsijat voivat itse vastata suoraan seinällä olevaan ilmoitukseen tai laittaa minulle yksityisviestin. Sitten sovimme avuntarvitsijan kanssa, miten tuotteen nouto tapahtuu, Anu Pollari avaa.
Tämän vuoden joululahjakeräys on toteutettu viime vuotta suunnitellummin.
- Viime vuonna keräys toteutettiin niin pikaisesti, että vedettiin vähän lonkalta, ja lahjoja vietiin suoraan avunsaajien postilaatikkoon tai oven taakse, osa haki lahjoja meiltä kotoa ja osa lahjoituksista noudettiin seurakunnasta, Anu Pollari muistelee. 
Tänä jouluna lahjakeräystä on ehditty suunnitella paremmin, ja toteuttaa se  kaikille osapuolille mahdollisimman helpoksi. 
- Tänä jouluna kaikki lahjat viedään seurakuntaan, josta avunsaajat noutavat ne omalla numerolla, nimettömänä, sovittuna päivänä, Pollari sanoo.
Tällä tavalla myös avuntarvitsija ja avunantaja voivat säilyttää yksityisyytensä. Lahjansaaja ei tiedä keneltä paketti on.
- Joskus avuntarvitsija ja avunantaja sopivat tuotteen toimituksesta keskenään, mutta jos avuntarvitsija haluaa pysyä nimettömänä, niin tuotteen nouto voidaan hoitaa seurakunnasta, Anu Pollari lisää.
Minna Ventilä on saanut toimia joululahjakeräyksen tonttuna.
- Olen ollut vastaanottamassa paketteja ja lahjoituksia, ja olen myös jakamassa niitä taas eteenpäin kun lahjojen saajat noutavat ne täältä, Ventilä kertoo.

Molemmat naiset kiittelevät kaustislaisten auttamishalua. 
- Paikalliset ovat lähteneet hyvin mukaan – aina on löytynyt lahjoittajia akuuttiin tarpeeseen, kun on pitänyt saada nopeasti apua jollekin. Kyllä kaustislaiset ovat avarasydämisiä. Heidän auttamishalunsa ja välittämisensä on aitoa, Pollari kertoo.
- Kaustisella tuntuu olevan paljon hyväntekeväisyyshenkistä porukkaa, Minna Ventilä lisää.

Tehään hyvää Kaustisella -hyväntekeväisyysryhmän lisäksi seurakunta tekee yhteistyöstä myös paikallisten ruokakauppojen kanssa ja jakaa joka toinen viikko kauppojen ylijäämäruokakasseja seurakunnasta. 
Seurakunnan jakama kauppojen ylijäämäruokajakelu tavoittaa joka toinen viikko noin 70–80 henkeä. 
- Pakkasviikolla katselin ikkunasta sykähdyttävää näkyä, kun ruoka-apua jonottavien ihmisten hengitys ja autojen pakokaasut höyrystivät koko kirkkopihan. Se oli vaikuttava näky pienellä paikkakunnalla ja kertoo siitä, että tarvetta on. Monelle ihmisistä ruoka-avun saaminen on yksi asia, joka kannattelee, Ventilä kertoo.
Kauppojen ylijäämäruokajakelussa apuna toimii suuri joukko vapaaehtoisia.
- Vapaaehtoiset toimivat ruokien pakkaajina ja kuskaajina. Ilman vapaaehtoisia emme saisi hommaa pyöritettyä. Hieno nähdä, miten he haluavat osallistua ja auttaa, Minna Ventilä kiittelee.

Kymmenen kilometrin päässä Kaustiselta myös Vetelin helluntaiseurakunta jakaa joka toisella viikolla kauppojen ylijäämäruoka-apua.
Ruoka-apua voi hakea yli kuntarajojen, eikä avuntarvitsijoiden henkilöllisyyttä kysellä. 
- Ruoka-avun saajille jaetaan ulkona lappu, jolla hän saa yhden ruokakassin. Jos pusseja jää, niin voi saada toisenkin kassin. Leipää saa niin paljon kuin haluaa. Sitä on aina runsaasti tarjolla, Ventilä kertoo.

Myös paikallinen R-kioskiyrittäjä otti Ventilään yhteyttä yhteistyön merkeissä. 
- Kioskin asiakkaat voivat näin joulun alla lahjoittaa kioskista ostamiaan tuotteita – esimerkiksi suklaata tai muuta – laatikkoon, jonka yrittäjä toimittaa minulle ja seurakunta jakaa lahjoitukset avuntarvitsijoille, Minna Ventilä lisää.

Anu Pollari ei ole pitänyt tarkkaa lukua Tehään hyvää Kaustisella -ryhmään tulleiden avuntarvitsijoiden määrästä.
- Avunpyyntöjä tulee pitkin vuotta, kesäisin on hiljaisempaa. Viime vuonna joululahjakeräyksessä hankittiin muistaakseni vajaa 30 lahjaa ja tänä jouluna 82. 
Pitkin vuotta avunpyynnöt kohdistuvat pääsääntöisesti ruoka-apuun ja hygieniatarvikkeisiin.
- Ihmisillä on pulaa jopa ruuasta. Lisäksi tarvetta on erilaiselle kodin irtaimistolle kuten huonekaluille, matoille ja kodinkoneille. Lahjoituksena taas tarjotaan usein lastenvaatteita ja -tarvikkeita, huonekaluja, kodinkoneita eli aika monipuolisesti kaikenlaista, Anu Pollari listaa. 
Joululahjakeräyksessä ruoka-apu nousee myös ehdottomasti kysytyimmäksi. Sen lisäksi toivotaan lapsille leluja, nuorten suosiossa ovat olleet lahjakortit.
Lisäksi Anu Pollari tekee yhteistyötä kunnan sosiaalitoimen kanssa. 
- Sekin on joulukampanja. Olemme ryhmän kautta keränneet jouluisia herkkukasseja, jotka sosiaalityöntekijät ovat jakaneet Perhe- ja sosiaalikeskus Pajalan asiakkaille.

Anu Pollari aikoo jatkaa FB-ryhmän joululahjakeräystä myös ensi vuonna.
- Ja toivottavasti yhteistyö myös seurakunnan kanssa jatkuu.
Hyväntekeväisyyttä Anu Pollari harrastaa ihan omasta vapaasta tahdostaan.
- Kyllä siitä hyvän mielen saa, jos voi olla avuksi muille. Koskaan ei tiedä, milloin itse tarvitsee apua. Tällaiset tilanteet voivat tulla hyvin yllättäen, kuten työttömyys, lomautus, sairastuminen – niiden taloudelliset menot yllättävät monet.
Hän on saanut FB-ryhmän kautta vuoden aikana koskettavia viestejä ihmisiltä. Osa on kertonut hyvin avoimesti tilanteestaan, vaikka sellaista ei ryhmässä missään nimessä vaadita, vaan apua voi pyytää ihan ilman mitään selityksiä.

Teksti: Mari Hautamäki
Kuvat: Tiina Heitto

2021-12-22 16:39:00.0