Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Nimikkolähetti piristää yksinäisiä vanhuksia Japanissa

Kaustisen ja Ullavan seurakunnan sekä Kokkolan suomalaisen seurakunnan nimikkolähetti Mirjam Harju tekee ensivierailun molempiin seurakuntiin elokuun lopulla.
 


Teksti: Minna Lempiälä

Kokkolan suomalaisen seurakunnan nimikkolähetti, diakoni Mirjam Harju aloitti myös Kaustisen ja Ullavan seurakunnan nimikkolähettinä keväällä 2020. 

Mirjam Harju työskentelee Sleyn kautta Japanin evankelis-luterilaisen kirkon (JELC) työssä Ichigayan seurakunnassa Tokiossa. Hänen toimenkuvaansa kuuluvat pienpiirit, kuten raamattu- ja kielipiirit, kotiryhmät, sekä pyhäkoulut ja kotikäynnit vanhusten luokse. 

Harjun ensimmäinen työkausi Japanissa alkoi syyskuussa 2014 kaksivuotisella kielikoulutuksella. Nyt syksyllä 2020 on alkamassa kolmas työkausi Japanissa.
Japanissa vanhusten osuus väestöstä on maailman korkein. Monet vanhukset ovat yksinäisiä ja tuntevat elämänsä merkityksettömäksi. Vanhusten itsemurhia on paljon. 

- Haluan olla mukana diakoniatyössä kohtaamassa ja auttamassa myös vanhuksia. Tämä tapahtuu koti- ja vanhainkotikäynnein.

Vierailullaan Kaustisen ja Ullavan seurakuntaan Mirjam Harju tekee 2–3 kouluvierailua etäyhteyden kautta. Hän keskustelee videopuhelun välityksellä ainakin Kaustisen keskuskoulun 1.–6.-luokkalaisten kanssa ja vierailee nuorten-illassa Kaustisen seurakuntakeskuksen Luolassa.
Vierailuilla lasten ja nuorten keskuudessa hän kertoo työstään sekä valottaa arkielämää japanilaisessa kulttuurissa.

Sunnuntaina 30. elokuuta Kaustisen kirkossa järjestettävässä messussa Mirjam Harju on mukana haastattelusaarnassa ja kirkkokahveilla Tapulissa häntä pääsee jututtamaan.

- Sunnuntain messuun toivotaan runsasta osallistumista sekä paikanpäällä kirkossa että netin kautta kotona. Toivotamme uuden nimikkolähetin tervetulleeksi, nuorisotyönohjaaja Minna Lempiälä sanoo.

Kokkolaan Mirjam Harju ehtii vielä samaisena sunnuntaina Armon kappelin jumalanpalveluksen jälkeisille kirkkokahveille. 
Maanantaina 31.8.  hän vierailee  Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa lähetyksen syyskauden avaustapahtumassa Kokkolan kirkossa kello 13.

- Sen jälkeen Mirjam Harjua pääsee jututtamaan esimerkiksi kirkon pihalla järjestettävässä pihapiknik-tapahtumassa klo 15 saakka, Kokkolan suomalaisen seurakunnan lähetyssihteeri Miia Kallio lisää.
 
Mirjam Harjun haastattelusaarna Kaustisen kirkossa su 30.8. klo 10 ja kirkkokahvit Tapulissa. 
Armon kappelilla Kokkolassa (Kaarlelankatu 4) kirkkokahveilla klo 12 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen. Ma 31.8. klo 13 Kokkolan kirkossa ja pihapiknikillä klo 13–15.

 

Wed Aug 19 10:43:00 EEST 2020