Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Konfirmaatiomessua voi kuunnella kotona etänä

Heinäkuussa ehtoolliskäytännöt poikkeavat totutusta.

Koronatautitilanteen leviämisen ehkäisemiseksi myös seurakuntien monissa toiminnoissa on mietitty tarkoin, miten säilyttää turvavälit ja huomioida käsihygienia. Esimerkiksi konfirmaatiomessuihin on perinteisesti osallistunut iso joukko väkeä. Nyt seurakunnissa on kokoontumisrajoituksista johtuen jouduttu rajaamaan kirkkoon tulevien määrää ja miettimään, miten ehtoollinen jaetaan. 

Kokkolan suomalaisen seurakunnan heinäkuun ainoa konfirmaatiomessu vietetään sunnuntaina  19. päivä klo 10 Kokkolan kirkossa. Tuolloin noudatetaan kesän alusta lähtien voimassa olleita turvallisuusohjeita, huomioidaan siis turvavälit ja osallistujamäärien rajoitukset. Heinäkuun konfirmaatiomessuun osallistuu 18 konfirmoitavaa nuorta ja suuri joukko heidän läheisiään.
- Turvallisuusohjeiden mukaan Kokkolan kirkkoon voi toistaiseksi kokoontua kerrallaan 125 henkilöä. Samassa taloudessa asuvat voivat istua vierekkäin. Yhteenlaskettu osallistujien määrä voi näin ollen olla yli kaksinkertainen, Kokkolan suomalaisen seurakunnan nuorisopastori Tatu Koutonen laskeskelee.
 - Toivomme, että seurakuntalaiset ottavat huomioon, että messuun osallistuu 18 konfirmoitavaa nuorta ja suuri joukko heidän läheisiään. Nuoria on ohjeistettu, että he voivat kukin kutsua 10 vierasta, mikä käytännössä tarkoittaa, että kirkko on lähes täynnä, Koutonen sanoo. Hän muistuttaa, että messuun  voi osallistua myös etänä radion, nettiradion ja Facebookin välityksellä.
- Kaikkien muiden Kokkolan suomalaisen seurakunnan rippikouluryhmien (yhteensä 10) konfirmaatiot toteutuvat elo-syyskuussa. Oletamme, että saamme ennen sitä uusia ohjeita rajoituksista, Koutonen lisää. Kokkolan suomalaisen seurakunnan tulevien konfirmaatioiden käytännöistä tiedotetaan nuorten koteihin lähetettävissä kirjeissä sekä seurakunnan nettisivuilla. 

Halsuan seurakunnan konfirmaatiojumalanpalveluksessa 2. elokuuta kaikki kirkon turvavälein merkityt 97 paikkaa täyttyvät rippikoululaisten perheistä ja kutsuvieraista, joten messuun ei muuta seurakuntaa kutsuta.
- Rippikoululaiset sopivat turvavälein samaan aikaan alttarin äärelle. Muille ehtoollinen jaetaan yksittäin seisaallaan alttarin edessä, kirkkoherra Juha Karhulahti tarkentaa.

Lohtajan seurakunnassa rippikoululaisten konfirmaatio toteutetaan kahdessa osassa sunnuntaina 26. heinäkuuta. Kyseisenä sunnuntaina kirkkoon pääsevät vain rippikoululaiset ja heidän läheiset. - Muita jumalanpalveluksia ei tuona sunnuntaina 
Lohtajan kirkossa järjestetä, Lohtajan ja Kälviän seurakuntien kirkkoherra Antti Lapinoja lisää. Lohtajalla Sofia Magdalenan kirkossa järjestettävässä konfirmaatiossa ehtoollinen jaetaan normaalin käytännön mukaan,  alttarilla seisten, turvavälit huomioiden.

Kaustisen ja Ullavan seurakunnassa järjestetään Ripari 1 :n käyneiden konfirmaatio Kaustisen kirkossa  sunnuntaina 26. heinäkuuta kello 13 ja Ripari 2:n konfirmaatio pidetään sunnuntaina 2. elokuuta kello 13.
- Molemmat konfirmaatiojumalanpalvelukset ovat suljettuja tilaisuuksia, jotta sallittu väkimäärä ei ylity, ja säädetyt turvavälit säilyvät, Kaustisen ja Ullavan seurakunnan kappalainen Kai Tikkakoski tarkentaa. Kukin konfirmoitava nuori saa pyytää tilaisuuteen enintään kahdeksan läheistään, esimerkiksi oman perheen jäsenet, isovanhemmat ja kummit.
- Samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet saavat istua penkeissä vierekkäin. Muuten istutaan merkityillä paikoilla. Seurakunnan työntekijät opastavat ovilla kirkkoon saapuvia, Tikkakoski lisää. 

Tänä vuonna Kaustisen kirkossa konfirmoitavat eivät mene alttarille kaikki yhtä aikaa, vaan 5–10 henkilön ryhminä.
- Kummit eivät myöskään tule siunaamisen aikana kirkon etuosaan, vaan nousevat seisomaan kirkon penkissä omalla paikallaan siunaamisen aikana, Tikkakoski tarkentaa. Kaustisen ja Ullavan seurakunnassa rippikoululaisten perheitä on informoitu poikkeuksellisista käytännöistä kirjeitse.
 

Mari Hautamäki

2020-07-15 10:50:00.0