Sosionomiksi toukokuussa diakoniatyön tutkintolinjalta Diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistuvan Heidi Hietalahden opinnäytetyön mukaan lähes puolet palliatiivisen hoidon ja saattohoidon potilaiden läheisistä koki, etteivät he saaneet riittävästi hengellistä tukea kriisin keskellä.
- Noin puolelle vastaajista ei ollut tarjottu hengellistä tukea ja noin puolet vastaajista ei ollut myöskään saanut hengellistä tukea. Läheiset jäivät kaipaamaan enemmän ja syvällisempiä keskusteluja sekä aktiivisempaa tuen tarjoamista, Hietalahti avaa.
Omaiset halusivat tulla kuulluiksi ja saada mahdollisuuden keskustella myös vaikeista aiheista. Lisäksi tutkimuksessa nousi esiin omaisten tarve läsnäololle, lohdutukselle, tuelle ja toivolle sekä turvalle. Myös rukoustukea sekä sielunhoitoa jäätiin kaipaamaan.
- Tuloksista käy ilmi, että saatu hengellinen tuki ei aina vastannut läheisten tarpeitsiin ja yli puolet vastaajista koki, ettei heidän eksistentiaalisia kysymyksiään huomioitu riittävästi.

Pidän hengellistä tukea ihmisoikeutena. Siitä ajatuksesta opinnäytetyöni ideakin lähti.
Heidi Hietalahti

Kokkolan seurakuntayhtymän sairaalasielunhoito toimi tilaajana Hietalahden opinnäytetyön Läheisten hengellisen tuen tarpeet ja toteutuminen palliatiivisessa hoidossa, jonka valtakunnallinen kyselytutkimus toteutettiin tammi-helmikuussa 2026. Kyselyyn vastasi 51 henkilöä. 
Tulosten pohjalta on tarkoitus kehittää palliatiivista hoitoa ja sen parissa työskentelevien hengellisen tuen valmiuksia myös Kokkolassa.
- Tutkimustuloksista nousee hyviä kysymyksiä ja tarpeita. Kuinka sairaalasieluhoidon tunnettuus toteutuu? Mikä on hoitohenkilökunnan rooli? Kuinka kehittää toimintaa niin, että voimme vastata tarpeisiin, Kokkolan seurakuntayhtymän sairaalasieluhoidon johtava sairaalapastori Anne Peltomaa miettii.
Hänen mukaansa tilanne Kokkolassa on sikäli ihanteellinen, että Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa työskentelee kaksi sairaalapastoria ja yhteistyö hoitohenkilökunnan kanssa on toimivaa.
Sairaalapastorit ovat sairaalassa niin potilaita, läheisiä kuin henkilökuntaakin varten.
- Sairaalapappina julkisessa tilassa liikkuessani tiedän, että ihmisillä on erilaisia arvoja, jotka tulee huomioida ennakkoluulottomassa tuen tarjoamisessa. Asetun keskustelukumppaniksi ihmisen rinnalle. Tarjoan tukea asiakaslähtöisesti, ihmisen katsomuksen mukaan, sairaalapastori Aapo Kaivosoja kuvaa. 

Tutkimuksen mukaan läheiset odottivat hengellistä tukea sairaalapapilta ja seurakunnan työntekijältä, joilta tukea oli myös yleisimmin saatu, mutta hengellistä tukea odotettiin jonkin verran myös hoitajilta ja lääkäreiltä. 
Omaisten mukaan riittämättömän tuen taustalla olivat useimmiten henkilökunnan kiire sekä varovaisuus – jopa välttely – hengellisten asioiden puheeksi ottamisessa.
- Kuolevan läheisillä tulee olla yhdenvertainen oikeus tukeen ja apuun kriisin keskellä katsomuksesta riippumatta. Jos hengellisten aiheiden esiin nostamista aristellaan tai vältellään hengellisten aiheiden esiin ottamista, niin toteutuuko lopulta yhdenvertaisuus, kun läheisten henkilökohtaiset tuen tarpeet jäävät täyttämättä, Hietalahti kysyy.
Jotta läheisen hengellisen tuen tarpeisiin voidaan vastata, tarvitaan riittävästi aikaa ja taitoa olla läsnä.
Esiin nousee kolme koota: kohtaaminen, kuuntelu ja keskustelu. 
- Vasta kun tarpeet tulevat näkyväksi, niiden tunnistaminen helpottuu ja saadaan luotua luottamuksellinen yhteys, joka mahdollistaa tuen tarjoamisen sensitiivisellä tavalla, Hietalahti kiteyttää.
Hän ehdottaakin kehittäväksi toimintamallia, jonka avulla tukea tarjotaan aktiivisesti erilaisin lähestymistavoin. 
Toimintamalli kattaisi myös toimijoiden välisen yhteistyön, jolla taataan tuen saavutettavuus, saatavuus ja jatkuvuus. 
- Sairaalasielunhoidon tunnettuuden lisääminen ja esillä pitäminen, Peltomaa listaa kehittämiskohteita.
- Palliatiivisessa keskuksessa sairaalapapin palveluita osataan kyllä tarjota ja tarjotaankin. Inhimillinen ja omaisia huomioiva kohtaaminen toteutuu Kokkolassa hyvin, Aapo Kaivosoja kiittelee.

Pyrimme pois ajatuksesta, että sairaalapapin voisi kutsua paikalle vasta kun halutaan viettää ehtoollista.
Anne Peltomaa

Nykylainsäädännön mukaan potilaalta ei saa kysyä kansalaisuutta tai kirkkokuntaa. Kuolema on terveydenhuollon henkilökunnan kokemuksen mukaan epämääräinen, välteltävä keskustelun aihe. Potilaiden läheiset ovat aiempaa tietoisempia omista oikeuksistaan ja hoitohenkilökunta yhä enemmän varpaillaan, jolloin hengellisten aiheiden puheeksi ottamista jopa pelätään.
- Tutkimusta tehdessänikin kohtasin tämän varovaisuuden. Ajankuvaan kuuluvat uskonnollinen sitoutumattomuus ja neutraaliuden ihanne estävät hengellisiä aiheita käsittelevän materiaalin julkaisemisen. Jos lähdemme täysin neutraalille linjalle, ei mistään todella merkityksellisestä voida enää puhua avoimesti. Se on valtavan pelottava ajatus. 
Hietalahden mukaan hengellistä tukea tarvitsevat yhtä lailla he, joilla on vakaumuksen mukainen varmuus elämän merkityksestä ja kuoleman jälkeisestä elämästä, kuin hekin, joilla ei ole vastauksia näitä asioita koskeviin kysymyksiin. 
- Hengellinen tuki voi parhaimmillaan tuoda kaivattua rauhaa, toivoa ja merkityksellisyyttä kärsimyksen ja epätietoisuuden keskelle. 

Tukea olisi pitänyt hakea itse – en jaksanut. 
Kyselyyn vastannut läheinen

Kyselytutkimuksen kehittämisehdotuksissa nousi esiin myös tuen jatkuvuus ja vertaistuesta huolehtiminen läheisen kuoleman jälkeen. 
Moni läheinen koki jääneensä aivan yksin sairaalajakson ja kuoleman jälkeen. Saattohoidon henkilökunta ei tarjonnut kirkon palveluita, eikä diakoni soittanut takaisin, vaikka oli luvannut, kirjoitti yksi kyselyyn vastanneista.
- Osa läheisistä koki, että kului liian pitkä aika ennen kuin seurakunnasta otetiin yhteyttä kuoleman jälkeen, Hietalahti sanoo. Papit kyllä kohtaavat omaisia hautajaisjärjestelyjen yhteydessä, mutta tuolloin aikaa omaisen kuolemasta on saattanut kulua jo viikkoja. 
- Tässäkin tulee se notkahdus, jossa omaiset kokivat tarvitsevansa enemmän hengellistä tukea kuin mitä heille tarjotaan. 
Hietalahti toteaa opinnäytetyönsä johtopäätöksissä, että tuen tarjoaminen kaikkien hoitoon osallistuvien yhteinen tehtävä. 
- Tärkeää on huolehtia siitä, että läheinen saa tukea myös omaisen kuoleman jälkeen. Tässä tulisi tehdä enemmän yhteistyötä seurakuntien kanssa, Hietalahti lisää.

FAKTA

Tutkimus prosenttien valossa

• 86 % vastaajista piti hengellisen tuen merkitystä tärkeänä tai erittäin tärkeänä osana kokonaisvaltaista palliatiivista hoitoa.
• 81 % hengellistä tukea saaneista kertoi tuen joko ylläpitäneen tai vahvistaneen henkistä hyvinvointia.
• 47 % koki tuen saatavuuden helpoksi tai melko helpoksi, 26 % piti tuen saamista haastavana, vaikeana tai mahdottomana.
• 27 % vastaajista ei ollut kaivannut hengellistä tukea, mutta oli toivonut saavansa keskustelua, kuuntelua, läsnäoloa ja lohdutusta.
• 51 % koki, ettei omia hengellisiä arvoja tai vakaumusta ole huomioitu riittävästi, 45 % koki, että hengelliset arvot tai vakaumus on huomioitu hyvin.
• 57 %:lle vastaajista ei ollut tarjottu hengellistä tukea ja 51 % vastaajista ei ollut saanut hengellistä tukea palliatiivisen hoidon ja saattohoidon aikana.

Valtakunnallinen tutkimus hyödyttää paikallisesti

Heidi Hietalahden opinnäytetyön Läheisten hengellisen tuen tarpeet ja toteutuminen palliatiivisessa hoidossa -tutkimus toteutettiin valtakunnallisena kyselynä, jota voidaan hyödyntää myös paikallisesti. Vaikka opinnäytetyön tilaaja on Kokkolan seurakuntayhtymän sairaalasielunhoito, tutkimus ei anna suoraa tietoa läheisten hengellisen tuen toteutumisesta juuri Keski-Pohjanmaalla.

Tutkimusaineisto kerättiin tammi-helmikuussa 2026 anonyymin, sähköisen kyselylomakkeen avulla. Läheistään saattaville ja läheisensä menettäneille suunnattua kyselylinkkiä jaettiin tavoitellun kohderyhmän käyttämillä sosiaalisen median kanavilla. Kysely toteutettiin yhdessä työn tilaajan sekä eri puolilla Suomea toimivien yhdistysten ja järjestöjen avulla. Yhteistyökumppaneita olivat muun muassa Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys, alueelliset syöpä- ja omaishoitoyhdistykset sekä valtakunnalliset surujärjestöt.

Kysely toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, joka sisälsi sekä suljettuja että avoimia kysymyksiä. Aineistosta analysoitiin sekä tilastollista dataa, että avoimien kysymysten vapaamuotoisia vastauksia, jotka syvensivät ymmärrystä läheisten kokemuksista. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 51 läheistä.

Ennen tutkimustyön aloittamista Heidi Hietalahti tutustui palliatiiviseen hoitoon sekä hengelliseen tukeen Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen ja Kauhavan seurakunnan järjestämässä saattohoidon tukihenkilökoulutuksessa. Osana opintoihin kuuluvaa diakoniatyön harjoittelua hän tutustui Kokkolan seurakuntayhtymän sairaalasielunhoitoon sairaalapapin ohjauksessa.

- Tulokset vahvistavat, että hengellistä tukea tarvitaan ja sairaalasielunhoito voi vastata myös niihin tarpeisiin, joita palliatiivisen hoidon ja saattohoidon potilaiden läheisillä on. Tutkimuksessa esiin nousseet puutteet hengellisen tuen tarjoamisessa ja jatkuvuudessa on syytä ottaa tarkasteluun kaikkialla ja tähän liittyvä alueellinen kehittäminen vaatii ennen kaikkea paikallisten tahojen yhteistyötä.

Heidi Hietalahden opinnäytetyö julkaistaan Ammattikorkeakoulujen avoimessa julkaisuarkistossa: theseus.fi -sivustolla.

Mari Hautamäki, teksti ja kuvat