Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.
Duon laulut kertovat arjesta ja ihmissuhteista, elämän rosoista ja Jumalan armosta.
Teksti: Raija Kattilakoski
Marraskuisessa lauantai-illassa Kaustisen kirkossa soi tunnelmallinen ja maanläheinen konsertti kun duo Eve & Ossi esiintyvät.
Artistipariskunta tunnetaan kauniisti yhteen soivista äänistään sekä raikkaista, puhuttelevista ja elämänmakuisista lauluistaan.
Duon yhteinen taival alkoi vuonna 2012, kun kahden ihmisen ajatukset musiikista ja elämästä löysivät toisensa samalta aallonpituudelta. Duo julkaisi ensimmäisen levynsä, pienieleisistä virsisovituksista koostuvan Virren sävelillä -albumin, kesällä 2015. Sen jälkeen pari on keskittynyt pääasiassa oman musiikin tekemiseen.
Duon laulut kertovat arjesta ja ihmissuhteista, elämän rosoista ja Jumalan armosta.
Ossi kuuluu myös hyvin tunnettuun Maksetut Viulut -kokoonpanoon. Eve taas toimii musiikin tekemisen lisäksi opettajana.
Viime vuonna Eve ja Ossi toimivat Operaatio Joulun Lapsen kummeina. Kenkälaatikkolahjojen jakelumatkalla syntyi laulu Kenkälaatikollinen kauneutta.
Eve ja Ossi ovat myös Open Doors -järjestön musiikkilähettiläitä. Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 70 maassa.
Open Doors tukee yksittäisiä kristittyjä henkilöitä, kirkkoja ja seurakuntia maissa, missä kristinusko on kielletty tai siihen suhtaudutaan vihamielisesti.
Järjestön perustaja Veli Andreas sanoi: ”Kun Jumala on kanssamme, eivät mitkään ovet ole suljettuja.”
Evellä ja Ossilla on konserteissaan Open Doorsin materiaalipöytä.
Duo Eve ja Ossi -konsertti la 16.11. klo 18
Kaustisen kirkossa.
30.10.2024 13.29