Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Loppiaiskeikka Kaustisella kutsuu nuoria aikuisia lähemmäksi seurakuntaa

Kohtaamista ja keikkaa sanoin ja sävelin

Teksti: Minna Lempiälä
 
Kaustisella jo perinteiseksi muotoutunut Loppiaiskeikka kutsuu tänä vuonna rippikoululaisten lisäksi mukaan kaikenikäisiä ja erityisesti paikkakunnalle muuttaneita nuoria aikuisia. 
- Kutsumme kaikkia viime kirkkovuoden aikana Kaustiselle ja Ullavaan muuttaneita ja sitä kautta seurakuntaan liittyneitä 18–29-vuotiaita. Iloitsemme jokaisesta uudesta jäsenestä ja haluamme kutsua heitä seurakuntaan matalalla kynnyksellä, kertoo tapahtumaa järjestelevä Kaustisen seurakunnan nuorisotyönohjaaja Minna Lempiälä.

Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, vaikka mukaan on kutsuttu erityisesti tiettyjä ryhmiä. 
Illan aluksi kokoonnutaan Kaustisen seurakuntakeskukseen Kohtaamispaikalle, jossa Suomen Raamattuopiston pastori Lasse Pesu pohtii, miten oman kutsumuksen voi löytää, ja mitä Raamattu ylipäätään kertoo ihmisen elämäntehtävästä. 
Tilaisuudessa on lisäksi yhteislauluja ja isosen iltahartaus. 
- Tehdään lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä tapahtuma. Olisi hienoa, jos Lassen ja kuulijoiden välillä syntyisi keskustelua tärkeistä kysymyksistä, Lempiälä toivoo. 
Kohtaamispaikan aikana on lapsille luvassa nukketeatteria seurakuntakeskuksen alakerrassa Luolassa. Teatterin nuket on tehnyt Janika Latvala, yksi seurakunnan vaikuttajanuorista. Nuket esittävät seurakunnan työntekijöitä, joiden tehtävät ovat tarinassa menneet kummallisesti sekaisin. Niinpä lapset pääsevät auttamaan sotkun selvittämisessä. 
Kohtaamispaikan jälkeen on kaikille tarjolla pieni iltasuolainen ja keskinäistä kohtaamista ennen illan konserttia.
 
Varsinaisella Loppiaiskeikalla Kaustisen kirkossa konsertoi tänä vuonna Pietari Savolainen Löydä mut uudestaan -konsertillaan. 
Pietari on uuden sukupolven muusikko ja lauluntekijä. Hänen koskettavat laulunsa ja kauniit melodiansa luovat tunnelman, jossa musiikki luo rauhaa ja sanoma murtautuu lukkojen läpi. 
Pietari kertoo omasta kutsumuksestaan näin: ”Usko, musiikki ja laulunkirjoittaminen ovat olleet minulle lapsesta asti elämäni tärkeimpiä asioita. Lukioikäisenä Jumala kutsui minut työhönsä. Siinä kohtaa en vielä täysin tiennyt, mitä se tulisi olemaan, paitsi, että siihen tulisi liittymään vahvasti musiikki. Monien avautuneiden ovien jälkeen saan olla nyt kylvämässä ja niittämässä, vahvistamassa uskovia ja herättämässä Suomen kansaa vastaanottamaan Herransa.”
 
Toinen illan tähti on nuori lauluntekijä Seidi Koivusalo, joka kohtasi elämässään suuren muutoksen äkillisen sairauden kautta. 
Nuori nainen on kuitenkin päättäväisenä pysynyt liikkeessä ja tekee nyt lauluja, joissa näkyy elämä sen kaikissa sävyissä. 
- Kun esiinnyn, tarjoan kuulijalle matkan tunteiden vuoristorataan, jossa yhtyvät sekä ilo että lohtu, Seidi Koivusalo lupaa.

Loppiaisena 6.1.
klo 17.30
Kohtaamispaikka Kaustisen seurakuntakeskuksessa 
klo 19.00 Loppiaiskeikka Kaustisen kirkossa
 

Seidi Koivusalo.Pietari Savolainen.

Lasse Pesu.
Seidi Koivusalo (vas.) ja Pietari Savolainen (oik.) vastaavat Loppiaiskeikan musiikista Kaustisen kirkossa. Pastori Lasse Pesu (kesk.) toimii Raamatun opetuksillaan lämmittelijänä Loppiaiskeikkaa edeltävällä Kohtaamispaikalla Kaustisten seurakuntakeskuksessa. Kuvat: Jari Piirala, Taneli Törölä ja Eetu Linnankivi

2022-12-28 10:09:00.0