Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.
Seurakuntien nettisivut ovat massiivinen tietopankki
Eija Ahokangas
Suomen OnlineTutkimus Oy toteutti viime vuonna Kokkolan seurakuntayhtymälle ja sen seurakunnille avoimen nettsivujen käyttäjäkyselytutkimuksen.
Tutkimuksella haluttiin kartoittaa käyttäjien mielipiteitä seurakuntien nettisivuista. Annettuja palautteita ja parannusehdotuksia hyödynnetään nettisivujen kehittämisessä.
Seurakuntien nettisivut uudistuivat alkukesästä 2020, joten kyseessä oli nykyisten sivujen ensimmäinen käyttäjäkyselytutkimus.
Vastaajat pitivät sivustoja enimmäkseen helppokäyttöisinä, mutta joskus sivustolla olevien tietojen löytämisessä oli vaikeuksia. Sivustojen saamien kouluarvosanojen keskiarvo oli 8,3.
Seuraavassa esitellään muutamia seurakuntien nettisivujen ominaisuuksia, joita useimmiten etsitään tai joita on vaikea löytää.
Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien nettisivustoja on kaikkiaan kahdeksan. Yhtymällä on omat sivustonsa sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi jokaisella seurakunnalla on oma sivustonsa.
Jokaisella seurakunnalla on oma värinsä. Värien tarkoitus on auttaa käyttäjää huomaamaan, millä sivustolla kulloinkin liikutaan. Värit tuovat samalla myös sivuille persoonallisen ilmeen.
Yhtymän sivusto poikkeaa etusivun rakenteeltaan seurakuntien sivustoista, jotka noudattavat keskenään hyvin pitkälti samaa rakennetta. Sivustolta toiselle siirtyminen käy näppärästi yläreunan navigaatiolinkkien avulla.
Sivustot näyttävät hieman erilaisilta riippuen siitä, selaako sivuja tietokoneella, älypuhelimella vai tabletilla. Sivustot mukautuvat automaattisesti eri laitteille.
Seurakuntien etusivuilta löytyy paljon kuvallisia linkkejä, joita klikkaamalla avautuu lisää tietoa kyseisestä asiasta. Linkit on ryhmitelty aihealueittain.
Etusivuilta löytyy myös kalenteri, jossa on näkyvissä kuusi seuraavaa tapahtumaa sekä linkki tarkempaan tapahtumahakuun.
Suosittuihin nettijumalanpalveluksiin sekä striimattuihin jumalanpalveluksiin pääsee myös etusivuilta.
Etusivu pyrkiikin olemaan varsinainen tietopankki, joka ohjaisi käyttäjää löytämään ajankohtaista tietoa mahdollisimman helposti.
Mitä enemmän sivustolla on tietoa, sitä vaikeampi tietoja on ryhmitellä niin, että ne olisivat helposti löydettävissä. Aivan kaikkea on mahdotonta laittaa etusivulle, mutta sinne on pyritty kokoamaan eniten kysyttyjä asioita.
Sivuston ylävalikon kautta pääsee navigoimaan sivuston alasivuille. Tietokoneen näytöllä valikot jakautuvat kahdelle riville, älypuhelimella valikko avautuu valikko-tekstin vieressä olevasta kolmesta viivasta kahdelle eri välilehdelle.
Esimerkiksi Apua ja tukea elämään -otsikon alta löytyy kootusti avun lähteitä yksinäiselle, surevalle tai muuten tukea kaipaavalle.
Jotkut kaikkien seurakuntien yhteiset asiat, kuten hautojen hoitohinnasto tai tilavuokrat, löytyvät seurakuntayhtymän sivustolta. Seurakuntien sivustoilta löytyy kuitenkin yleensä myös linkki, joka ohjaa tiedon etsijän oikealle sivulle.
Anna rohkeasti palautetta, mikäli et löydä etsimääsi asiaa nettisivuilta.
6.4.2022 14.03