Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Maailman valo – seurakuntailta kaikenikäisille

Kaustisen ja Ullavan seurakunnan vaikuttajanuoret järjestävät koko seurakunnan yhteisen striimitapahtuman lauantaina 5. helmikuuta. Tilaisuudessa ovat valoa jakamassa Lasse Pesu Suomen Raamattuopistolta sekä muusikot Eve ja Ossi.

Suomen Raamattuopiston pastori Lasse Pesu.Maailman valo -tapahtuma koostuu kolmesta osasta; alkuhartaudesta, raamattuopetuksesta sekä konsertista. Seurakuntalaiset voivat osallistua tapahtumaan mukavasti kotisohvalta. Rippikoululaiset ja nuoret pääsevät kokemaan illan livenä ilmoittautumalla tilaisuuteen. Tapahtuma on siis tarkoitettu ihan kaikenikäisille.

Illan nimi Maailman valo sopii hyvin kynttilänpäivän teemaan. Tapahtumalla halutaan tuoda toivoa ja valoa ihmisten elämään haastavana ja kuormittavana aikana. 
- Tapahtumaa järjestäessä mielessä ovat olleet erityisesti sanat Johanneksen evankeliumissa: ”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa” (Joh.1:5), kertoo Kaustisen ja Ullavan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Minna Lempiälä.

Ilta alkaa alkuhartaudella, jonka pitää Theresa Biskop, yksi vaikuttajanuorista. Pastori Lasse Pesu Suomen Raamattuopistolta pitää raamattuopetuksen, jonka aiheena on Maailman valo. Even ja Ossin konsertissa kuullaan laulujen lisäksi tarinoita uskosta ja elämästä seurakuntalaisten silmin.

Tapahtuma on kokonaisuudessaan seurattavissa Kaustisen ja Ullavan seurakunnan Facebook-sivulla. Even ja Ossin konsertin voi kuullla myös nettiradion kautta.
Nuoret ja rippikoululaiset voivat nuortenillan tapaan osallistua paikan päällä raamattuopetukseen tai konserttiin koronarajoitusten puitteissa. Osallistujien tulee ilmoittautua WhatsAppin kautta Minna Lempiälälle ennen tapahtuman alkua, p. 050 3147 348. Rippikoululaiset saavat tilaisuusmerkinnän osallistuessaan paikan päällä.

Maailman valo – seurakuntailta kaikenikäisille lauantaina 5.2.
klo 16.00 Alkuhartaus
klo 16.30 Raamattuluento Maailman valo Kaustisen seurakuntakeskuksessa, Lasse Pesu, Suomen Raamattuopiston pastori
klo 18.00 Even ja Ossin konsertti Kaustisen kirkossa, tarinoita uskosta ja elämästä seurakuntalaisten silmin

Kuvat: 
Taneli Törölä (Lasse Pesun kuva)
Mika Nuorva (Even ja Ossin kuva)

Muusikot Eve ja Ossi

Fri Jan 21 11:45:00 EET 2022