Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Juhlia moneen makuun

Tänä kesänä yli kaksikymmentä suurta hengellistä kesätapahtumaa kerää ihmisiä yhteen eri puolilla maata. 
- Hengelliset kesäjuhlat ovat Suomelle kulttuurisesti ja yhteisöllisesti merkittävä ilmiö, mutta ne ovat myös taloudellisesti vaikuttavia. Monilla paikkakunnilla ne ovat vuoden suurin yleisötapahtuma, kertoo hengellisiä kesäjuhlia koordinoivan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Jari Kupiainen.

Hengelliset kesätapahtumat starttaavat 6.–8. kesäkuuta Kokkolasta, missä vietetään Evankelisia kesäjuhlia. Samana viikonloppuna väkeä virtaa myös Suomen Adventtikirkon kesäjuhlille Laukaalle sekä Lähetysyhdistys Kylväjän kesäpäiville Vantaalle. 
Seuraavana viikonloppuna kokoonnutaan Uusheräyksen Kesäseuroihin Raaheen, Vapaakirkon kesäjuhlille Tampereelle ja Sanan Suvipäiville Vivamoon.
Helluntaiseurakuntien Juhannuskonferenssiin Keuruulle odotetaan 19.–22. kesäkuuta noin 20 000 kävijää.
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna seuraväkeä kutsutaan Valtakunnallisille Evankeliumijuhlille Sastamalaan ja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen Suviseurohin Lopelle. Lopella valmistaudutaan yli 80 000 seuravieraaseen.

Heinäkuu alkaa 4.–6.7. Kansanlähetyspäivillä Hausjärven Ryttylässä, Salon Herättäjäjuhlilla sekä Rauhan Sanan Suvijuhlilla Rovaniemellä.
Heinäkuulle mahtuvat myös New Wine -kesätapahtuma Jämsässä 16.–20.7. sekä Heinäveden Kirkastusjuhlat 25.–27.7.
Elokuussa ehtii vielä Hengellisille Syventymispäiville Järvenpäähän 15.–17.8. sekä saman viikonlopun Orpokotijuhlille Parikkalaan.

Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Glow Festival lunasti loppuunmyytynä paikkansa kotimaan merkittävimpänä gospelmusiikin juhlana. 
Tampereen Nokia Arenalla järjestettävä Glow Festival tuo jälleen 22. elokuuta yhteen yli 20 gospelin kärkinimeä niin Suomesta kuin Yhdysvalloista. Estradilla nähdään jo kahden vuosikymmenen ajan yksi eniten myynyt yhdysvaltalainen gospelyhtye Newsboys sekä monia kotimaisia suosikkeja kuten Jukka Leppilampi & friends, Lasse Heikkilän Missa Concordiae, Jepa Lambert, Pekka Simojoki sekä Diandra.
Juhlia riittää vielä tämän jälkeenkin. Lahdessa vietetään Medialähetyspäiviä 22.−24.8., ja Hengen uudistuksen Spirit-tapahtuma paketoi juhlien kesän 10.–12. lokakuuta Seinäjoella.

Löydät linkit tapahtumiin hengellisten kesäjuhlien uutisesta.

EIJA AHOKANGAS

5.6.2025 11.01