Uutiset

Alla on seurakuntaa koskevia uutisia. Uutisten alla olevasta linkistä pääset Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisiin uutisiin. Sieltä löytyvät muun muassa yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston päätökset.

Uutislistaukseen

Piispainkokouksen esitystä avioliittokäsityksestä esitetään hyväksyttäväksi muutettuna

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen lakivaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä, joka koskee piispainkokouksen esitystä kirkkojärjestyksen muuttamisesta avioliittokäsityksen osalta. 

Lakivaliokunta esittää kirkolliskokoukselle, että piispainkokouksen esitys hyväksytään muutettuna. Mietintöön sisältyy kahdeksan jäsenen eriävä mielipide, jossa esitetään, että piispainkokouksen esitys olisi jätetty raukeamaan.

Omantunnonsuoja ehdotetaan laajennettavaksi kanttoreihin

Toukokuussa 2024 kirkolliskokoukselle tekemässään esityksessä piispat ehdottivat, että kirkkojärjestykseen lisätään säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä. Käsitykset ovat teologisesti eri tavoin perusteltuja.

Piispainkokouksen esityksen mukaan papilla olisi mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän voisi siitä myös pidättäytyä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi.

Lakivaliokunta ehdottaa, että omantunnonsuoja laajennettaisiin pappien lisäksi koskemaan myös kanttoreita. Kanttoreilla on kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan mukaan erityinen vastuu vihkitoimituksen musiikista.

Lakivaliokunta on kuluneen vuoden aikana laajentanut piispainkokouksen esityksen vaikutusarviointia merkittävästi ja kuullut laajasti asianosaisia ja asiantuntijoita asiassa. Kirkolliskokouksessa esityksen hyväksyminen vaatii taakseen kolme neljäsosaa edustajista.

Asian käsittely jatkuu Turussa 5.–9.5.2025 järjestettävällä kirkolliskokousviikolla. Kirkolliskokouksen tarkemmasta aikataulusta lähetetään tiedote lähempänä ajankohtaa.

Lakivaliokunnan mietintöLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Kirkon viestintä

3.4.2025 12.14