Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Opetuslapset nousivat vuorelle nähdäkseen ylösnousseen Jeesuksen. Vuori – Jeesuksen ilmestymisen paikkana – kuvaa hänen korottamistaan. Jumala korotti Jeesuksen kuninkaaksi, kaiken hallitsijaksi.
Jos meillä on mahdollisuus nousta vuorelle kauniilla säällä, koemme siellä ihmisen pienuuden ja ympäröivän maailman suuruuden. Kuvittele itsesi näin vuoren huipulle. Ajattele samalla sitä tehtävää, jonka Jeesus vuorella antoi seuraajilleen. Kaikki kansat piti tehdä Jeesuksen opetuslapsiksi. Heitä piti kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Heitä piti opettaa pitämään, mitä Jeesus
on käskenyt pitää.
Nousepa tulevana sunnuntaina jollekin vuorelle tai muulle korkealle paikalle. Tee niin omin jaloin tai mielikuvituksella. Ja kiitä Isää, joka lähetti tänne alas Jeesuksen. Kiitä Jeesusta, joka lähetti Pyhän Hengen.
Laskeudu sitten alas kiittäen kolmiyhteistä Jumalaa ja kertoen hänen rakkaudestaan toisille.
Kai Tikkakoski,
kappalainen
Kaustisen ja Ullavan
seurakunta
kai.tikkakoski@evl.fi
Sunnuntai 26.5.
Johannes 3:16
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä