Laupeus

Sairauden ahdistama tai surun murtama ihminen tuntee kuin viruvansa kuopan pohjalla. Tuntuu, että kukaan ei minua näe, tai vaikka näkisikin ei voi auttaa. Yksinäisyyden ja sairauden uhrit ovat meidän ympäristössämme tavallisempia kuin maantierosvojen uhrit. Evankeliumin kertomuksen äärellä voimme ajatella tällaisia ihmisiä. He ovat kuin evankeliumissa tien varressa viruva rosvojen pahoinpitelemä ihmisparka.

Jeesus ei tässä kohdassa puhu rosvojen pahuudesta. Hän ei päivittele sitä, kuinka kauheaa on kun ihmiset eivät voi liikkua turvallisesti maantiellä. Niinpä meidänkään ensisijainen tehtävämme ei ole harmitella tekijöitä, jotka aiheuttavat sairautta ja yksinäisyyttä. Ensisijainen tehtävämme on auttaa sellaisen hädän uhriksi joutunutta. Heti tässä vaiheessa on sanottava, että olemme huonoja auttamaan. Jeesus itse on kuin Laupias Samarialainen. Hän on hyvä auttaja. Meidän huonojen on yritettävä oppia auttamaan kuin hän.

Yksinäinen tai sairauden murtama tuntee: ”Eivät toiset ihmiset voi minua auttaa”. Lähelle tulevat ihmiset tuntevat samoin. Niin oli Laupiaan Samarialaisenkin tapauksessa. Tuskin tienpuolessa viruva paljon mitään tunsi, kun hänet nostettiin aasin selkään. Hän oli kivun ja janon turruttama. Tiesikö edes riepotteleeko häntä rosvo vai hyväntahtoinen auttaja. Samarialainen puolestaan toimi vain siten kuin pystyi. Ei hän ajatellut olevansa jokin ihmeellinen pyhimys, joka yhtäkkiä kääntää kaiken hyväksi. Ihmisten hädän keskellä ilmenee meidän ihmisten pienuus ja voimattomuus.

Kun siis lähimmäinen menee katsomaan sairasta tai yksinäistä ei hän koe, että nyt tässä tehdään valtavaa rakkauden työtä. Ei, vaan tehdään niin kuin pitää tehdä, vaikka tuntuu ettei pysty auttamaan. Murrettu ihminen tuntee, ettei tuo toinen pysty minua auttamaan. Auttava lähimmäinen tuntee samoin. Kuitenkin tilanne on täysin eri kuin se, jossa toinen kulkee pysähtymättä ohi. Hätääntyneen kuuleminen, auttaminen ja hänen luokseen pysähtyminen on kyllä täynnä ihmisen heikkouden tunnetta, mutta Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.

Jeesus ei ole vain kauniiden, rohkeiden ja onnistuneiden Herra. Päinvastoin. Hän on läsnä kärsimyksen, sairauden ja yksinäisyyden täyttämässä elämässä. Viimeisen tuomion kuvauksessa hän sanoo: ”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” Yksinäisyys on melkoinen vankila. Sinne voimme mennä toisen luo, ja niin olemme Kristuksen lähellä.

Laupeuden osoittaminen on lähimmäisyyden avainsana. Se, joka osoittaa toiselle laupeutta, on oikea lähimmäinen. Jumala tahtoo meiltä juuri laupeuden osoittamista hätääntyneille ihmisille. Samarialaiselle tuli sääli. Hänessä heräsi myötätunto onnettomuuteen joutunutta kohtaan. Alun perin Jumala on laittanut meihin omantunnon. Hän on laittanut meihin käsityksen siitä, mitä toiselle on tehtävä kun tämä on hädässä. Meidän tulee kuunnella sydämessämme sitä ääntä, joka herättää laupeuden hätääntynyttä ihmistä kohtaan. Se on Jumalan antama ääni sydämessämme.

On tekijöitä, jotka kovettavat sydämemme ja vaientavat kehotuksen osoittaa laupeutta. Suomi on korkean sosiaaliturvan maa. Meille suomalaisille tulee helposti mieleen, että kyllä yhteiskunta huolehtii. Ainakin sen pitäisi huolehtia. Viranomaiset korjaavat tai ammattitaitoisemmat auttakoot. Kuitenkin: vaikka yhteiskunta huolehtiikin paljon ja huolehtii hyvin, aina jää tien varteen joku joka kohtaa sinut tai minut odottaen laupeutta. Ohi kulkeminen on silloin synti. Se on synti, vaikka kukaan ei huomaisi ja vaikka se olisi yhtä helppoa kuin Jerikon tiellä.

Laupeuden osoittamisen vaatimus Raamatussa osoittaa syntimme. Se osoittaa: En ole rakastanut Jumalaa yli kaiken, enkä lähimmäistäni niin kuin itseäni. Meidän on pakko ajatella synnistä seuraavaa rangaistusta. Kyllä Jumala vihaa syntiä. Lähimmäisen ohi kulkeminen haittaa todella. Se on tuomion ansaitseva rikos. Tulemme kysymykseen kadotuksen tuomiosta tai sen välttämisestä ja iankaikkiseen elämään pääsemisestä. Siitähän kysymyksestä evankeliuminkohdassakin lähdetään liikkeelle. ”mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?”

Evankeliumin kohdassa Taivaan tieksi viitoitetaan Jumalan rakastaminen yli kaiken ja lähimmäisen rakastaminen. Myös Matteuksen evankeliumin kuvaus viimeisestä tuomiosta puhuu siitä, kuinka Taivaaseen pääsevät ne, jotka ovat tehneet rakkauden tekoja lähimmäisilleen. Kadotukseen joutuvat ovat tehneet pahaa ja jättäneet tekemättä hyvää. Näiden Raamatun kohtien pitäisi havahduttaa meidät paitsi huomaamaan laupeuden vaatimus huomaamaan myös että meidän rakkautemme ei riitä Taivaaseen.

Laupeuden vaatimus on Jumalan laki meille. Lain tehtävä on sekä ohjata elämäämme että osoittaa tarvitsevamme Jeesuksen ristin kautta hankittua anteeksiantamusta. Meidän täytyy jatkuvasti tutkia itseämme ja elämäämme: ”Rakastanko Jumalaa yli kaiken? Rakastanko lähimmäistä laupiaan samarialaisen tavoin?” Kun näin tutkimme, emme voi muuta kuin ahdistua. Joudumme huutamaan Jeesusta avuksemme: ”Anna minulle syntini anteeksi. Auta minua rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä.”

Jos rakastamme Jumalaa koko sydämellämme ja sielullamme, emme ole kärsimättömiä, kiukkuisia ja vaativia. Jos rakastamme häntä koko voimallamme ja ymmärryksellämme, emme käytä voimia oman mukavuutemme lisäämiseen. Jos rakastamme lähimmäistämme kuin itseämme, emme kulje kenenkään apua tarvitsevan ohi. Jumalan laki vaatii näin paljon. Jos sen täytämme, pääsemme perille lain kautta.

Emme kuitenkaan voi sitä täyttää.

Raamatun mukaan laki lupaa täyttäjälleen vanhurskauden, mutta se vaatii ehdotonta täydellisyyttä. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin, sanotaan Jaakobin kirjeessä (Jaak.2:10). Psalmissa 14 Raamattu antaa syntiinlankeemuksen turmelemasta ihmisestä murskaavan todistuksen: Kaikki ovat luopuneet hänestä – kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään. (Ps.14:3) Nämä Raamatun kohdat osoittavat, että emme pysty lain täyttämisen avulla päästä Taivaaseen.

Taivaantie on siis Jeesus-tie. Jeesus meni ristille, että meille olisi anteeksiantamus. Hän näkee mahdottomuutemme täyttää vaatimustaan. Siksi hän täytti sen itse puolestamme ja kärsi rangaistuksen, joka meille kuuluisi. Pääsemme Taivaaseen armosta. Saamme anteeksi rikkomukset Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Lastenlaulun tavoin iloitsemme, että ”uskomalla Herraan Jeesukseen pääsen minä varmasti Taivaaseen”.

Taivaan lupaaminen Jeesuksen armosta ei saa yhtään heikentää lähimmäiselle osoitettavan laupeuden vaatimusta sydämissämme. Sen tulee vain vahvistua. Jumalan rakkaus on niin voimakasta, että se aivan kuin virtaa lävitsemme. Se ei saa, eikä voikaan, pysähtyä meihin. Meidänkin tulee rakastaa hänen rakkaudellaan. Meidän tulee rakastaa laupiaan samarialaisen rakkaudella.

Kuva kappalainen Kai Tikkakoskesta.
Kappalainen Kai Tikkakosken saarna sunnuntaina 15.9.2019 Ullavan kirkossa.

Viikon raamatunkohta

14.sunnuntai helluntaista liturginen kuva, jossa laupias samarialainen hoivaa ryöstettyä miestä.

14. sunnuntai helluntaista Luukas 10:25-37

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”