Surevalle

Seurakunta kulkee surevan rinnalla

Kun suru kohtaa, edessä on kuukausien, kenties vuosien surutyö.
Seurakunta kulkee surevan rinnalla monella tavoin. Hautajaisten alla tulevat tutuiksi sairaalapappi, kirkkoherranviraston työntekijä, suntio, emäntä, pappi ja kanttori. Surevia kohtaavat myös diakoniatyöntekijät. Kaustien ja Ullavan seurakunnan työntekijöiden yhteystiedot löytyvät täältä.

Surua käsitellään ryhmissä

Apuna surun kohtaamisessa ovat myös sururyhmät. Niitä järjestetään sekä seurakunnan että sairaalateologien voimin.

Kaustisen ja Ullavan seurakunnassa järjestetään vuosittain sururyhmä. Seurakuntayhtymän sairaalasielunhoito järjestää sururyhmiä itsemurhan tehneiden läheisille ja lapsensa menettäneille. Myös lapsille järjestetään sururyhmiä tarpeen mukaan.

Pyhäinpäivänä surraan yhdessä

Kutsu pyhäinpäivän messuun saapuu seurakunnasta niille, joiden läheinen on kuollut kuluneen vuoden aikana tai haudattu seurakunnan alueelle. Messussa luetellaan vuoden aikana kuolleiden nimet ja jokaisen muistolle sytytetään kynttilä.

Sureva ihminen voi löytää erityisellä tavalla myös musiikin hoitavan ja lohduttavan puolen.