Jumalanpalveluselämä

Messu on Jumalan kansan juhla. Kotikirkkoon olet tervetullut tavallisen arjen keskellä, mutta myös elämänkaaren käännekohdissa.

Messua tai sananjumalanpalvelusta vietetään pyhäpäivinä Kaustisen kirkossa klo 10 ja Ullavan kirkossa klo 13. Erityistapauksissa ajat saattavat vaihdella. Seuraa siksi tapahtumakalenterista.

Vuoden mittaan järjestetään erityisjumalanpalveluksia mm. Kamarimusiikkiviikon, nuorisotapahtumien sekä Kansanmusiikkijuhlien yhteydessä. Metsäkirkot ovat muodostuneet myös perinteeksi.

Kirkossa on tilaa lapsille
Lapsille järjestetään vuoden mittaan perhejumalanpalveluksia ja kirkkohetkiä, mutta lapset voi ottaa kirkkoon mukaan muulloinkin.
Lapset saa tuoda rohkeasti siunattavaksi ehtoollispöytään.
Jos heille on opetettu ehtoollisen merkitystä, he voivat vanhempien tavoin vastaanottaa myös ehtoollisen.

Kirkkoretki perheen kanssa
Jumalan perheeseen kuuluu monenikäistä väkeä. Tarvitsemme kaikki Taivaan Isän huolenpitoa. Kirkkokyydin tarjoaminen suvun vanhemmalle väelle on arvokas asia. Rohkeutta kaipaamme myös siihen, että uskaltaisimme kysyä tuttaviltamme tai naapureiltamme - vaikka tekstiviestillä: "Mentäiskö yhdessä kirkkoon?" Yhdessä on hyvä olla myös kirkkotiellä!

 

Jp sivu